torstai 19. lokakuuta 2017

Kirjastotätien vaiettu arki! Vol. 2


Mitäs siellä yläkerrassa tehdään?


Iltavuoron kaksi kirjastovirkailijaa aloittavat päivän päästämällä aamuvuorolaiset syömään. He jatkavat aamuvuorolta kesken jääneitä askareita, kuten tänään lehtien käsittelyä. Tänään on tehtävä myös kahviautomaatin pesu. Samalla tarkistetaan, että vettä riittää automaatissa. Kellon lähestyessä kahtatoista iltavuorolaiset avaavat kirjaston ovet ja käsittelevät viimeiset palautuslaatikkoon tulleet kirjat. Kun aamuvuoro tulee syömästä, siirtyy iltavuoro töihin yläkertaan. Ensimmäiseksi on hyllytettävä yläkerran aineisto. Lehdet kaappeihin ja kirjat omille paikoilleen. Osa kirjoista kuuluu varastoon tai kotiseutukokoelmaan. Myös ne on laitettava kukin paikoilleen. Seuraavaksi käsittelyä odottaa kirjalaatikko. Kirjat käydään yksitellen läpi, jotta nähdään, että kaikki varmasti ovat tulleet. Kirjoihin merkitään hinta ja samalla niitä vilkaistaan sen verran, että nähdään onko niissä jotain virheitä tai kuljetuksessa tulleita jälkiä. Kirjat siirretään kärryyn odottamaan jatkokäsittelyä. Pian onkin iltapäiväkahvin vuoro. Iltavuoro laittaa kahvit tulemaan ja käy ensin itse juomassa. Sen jälkeen he siirtyvät asiakaspalveluun päästäen aamuvuoron tauolle.
Lehtien kaappeihin lajittelu meneillään.


Asiakaspalvelusta iltavuoro siirtyy taas yläkertaan töihin. Toinen virkailijoista lähtee viemään postia ja hakee samalla yhden paketin postista. Sillä aikaa toinen virkailijoista alkaa käsitellä saapuneita kirjoja. Kirja kerrallaan hän tarkistaa, onko kyseiseen kirjaan jo saapunut tiedot. Mikäli tiedot ovat tulleet, hän luetteloi kirjan. Toisinaan päänvaivaa aiheuttavat kirjat, joihin tietoja ei tule lainkaan. Ne on luetteloitava alusta lähtien ja se voi viedä aikaa useita tunteja, kun jokainen tieto on kirjoitettava tarkasti oikeaan kohtaan. Onneksi osaan kirjoista on jo tietoja tullut ja niin saadaan luetteloinnin jälkeen tarrat tulostettua muutamiin kirjoihin. Postista tullut virkailija alkaakin muovittaa uusia kirjoja, jotta ne saadaan mahdollisimman pian asiakkaille lainattavaksi. Samalla laitetaan pyörimään dvd, joka ei ole asiakkaalla toiminut kunnolla. Tämä dvd pätkii todella pahasti ja se täytyy poistaa. Myös äänikirjoja on toisinaan kuunneltava. Laitteet ovat hyvin erilaisia ja siksi herkässä laitteessa pätkivä dvd tai äänikirja voi vielä monissa laitteissa toimia.
Päällystämistä odottavat kirjat!

Iltavuorolaisten on aika mennä syömään, jotta he ovat ajoissa valmiita asiakaspalveluun ja aamuvuoro pääsee kotiin. Viimeistään ruokatauon jälkeen laitellaan työhuone kuntoon seuraavaa päivää varten, sammutellaan tietokoneet ja laitteet sekä siivotaan pöydät. Muovitettavia kirjoja riittää usein myös illalle takapöydällä tehtäväksi.

Toisinaan päivän aikana on ehtinyt kertyä paljon kirjoja palautuskärryihin ja niitä hyllytetään illalla asiakaspalvelun lomassa vähemmäksi. Kirjastossa on usein erilaisia vinkki-ikkunoita. Iltavuorossa oleva virkailija käy vaihtamassa uudet kirjat ikkunalle ja hyllyttää vanhat omille paikoilleen. Sähköpostissa on taas muutama hyllyvaraus, jotka noudetaan ja käsitellään. On iltatauon vuoro. Koska vuorossa on vain kaksi virkailijaa, käyvät he vuorotellen tauolla. Kahviautomaatti tarvitsee myös päivittäistä huoltoa. Tauon päätteeksi toinen virkailijoista huuhtelee automaatin.
Lukukoira Pepin työvuoro alkamassa.

Tänään on lukukoira Peppi vierailemassa kirjastossa. Toinen virkailijoista käy sulkemassa käsikirjaston koiraa ja lukijoita varten. Lukuvuoroaan odottelemaan tulee lukijoita ja samalla he käyvät valitsemassa Pepille luettavan kirjan. Jokainen lukija saa lukemisen päätteeksi käydä valitsemassa tarran omaan lukupassiinsa. Uusia lukuaikoja varataan heti lukuvuoron päätteeksi. Asiakaspalvelussa on kuitenkin hieman jonoa, koska Internetin huoltotöiden takia yhteydet ovat hetkellisesti poikki. On siirryttävä pikaisesti varalainausjärjestelmään. Asiakkaiden palautukset on nyt jätettävä odottamaan, sillä sitä ei voi varalainauksen kautta hoitaa. Onneksi katkos on vain hetkellinen ja pian päästään purkamaan palautettujen kirjojen pinoja. Myös varajärjestelmän kautta lainatut teokset on ajettava normaaliin ohjelmaan.

Peppi on päivän työnsä tehnyt ja lähtee häntä heiluen kotia kohti. Kirjastovirkailijat alkavat vähitellen valmistautua myös kirjaston sulkemiseen. Lasten ja nuorten tietokoneet sammutetaan. Samalla järjestellään vähän paikkoja tarvittaessa huomista varten. Kelloa soittamalla tiedotetaan asiakkaille, että kirjasto suljetaan pian. On aika sammutella alakerrasta asiakaskone, radio, info-tv ja henkilökunnan koneet. Tarkistetaan kävijämäärä ja suljetaan ulko-ovi. Palautuslaatikko täytyy tietysti laittaa paikalleen. Vielä tarkistetaan yläkerran tietokoneet ja sammutellaan loput valot. Päivä alkaa olla täynnä. Vielä ovet lukkoon ja kirjasto rauhoittuu odottamaan aamua.
Huomista odotellen!

Marja, Satu ja Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti