keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Koko kansa lukee 04.-24.07.2016 - lue sinäkin!

Lomalukemista e-kirjana kirjastosta!

Kirjastojen yhteinen e-kirjakampanja, Koko kansa lukee, järjestetään jälleen heinäkuussa. Silloin vaikka kaikki suomalaiset voivat lainata kampanjassa mukana olevia e-kirjoja yhtaikaa. Lainan voi tehdä missä vain - laiturinnokassa tai vaikka ulkomaanmatkalla. Riittää, että on kirjastokortti ja henkilökohtainen tunnusluku sekä lainaa tehtäessä on käytettävissä verkkoyhteys.

Koko kansa lukee -kampanjaan on valittu lukuelämyksiksi kolme suosituinta teosta, jotka sopivat kesätunnelmiin: Matti Laineen Merkitty mies vie keskelle hellettä jääkiekon ja rikoksen pariin, Tommy Hellstenin Pysähdy - olet jo perillä auttaa miettimään loman jälkeisen elämän parantamista ja Karin Erlandssonin Minkriket kertoo sukutarinaa turkistarhausseuduilta. Lue vaikka kaikki kolme - ne ovat kampanja-aikana rajattomasti lainattavissa e-kirjastosta.

Kirjaston e-kirjoja voi lukea verkossa samaan tapaan kuin avaisi nettisivun. Kirjat voi myös ladata omalle tietokoneelle, tabletille tai älypuhelimelle. Nyt ei siis tarvitse lähteä mökiltä kirjastoon, e-kirjan voi lainata juuri siellä missä on, vain nettiyhteys tarvitaan. Lainaaminen on myös kesäisen huoletonta. E-kirjalainat palautuvat automaattisesti laina-ajan päätyttyä, joten kirjastoon ei niiden takia tarvitse kiirehtiä.

Kaikki kampanjakirjat löytyvät 04.07.2016 alkaen verkko-osoitteesta ekirjasto.kirjastot.fi. Sieltä löytyy myös paljon muuta kirjastojen e-aineistoa, jota voi käyttää omalla puhelimella, tabletilla tai tietokoneella. Kohdasta valitse kirjastosi voi valita Krannit kirjastot, jolloin sivusto näyttää ainoastaan krannit-kirjastojen e-aineiston.

Vaihtoehtoisesti e-kirjoja pääsee lainaamaan suoraan Krannit-verkkokirjaston yläreunasta  valitsemalla linkki Palvelut. Tämän jälkeen sivun sivun vasemmasta reunasta löytyy linkki e-aineistot, josta avautuu sivu e-aineistot sivu. Ellibs-kuvalinkkiä napsauttamalla aukeaa ellibs-kirjaston etusivu www.ellibslibrary.com/collection, josta voi hakea ja lainata äänikirjoja. Mikäli ellibs-kirjastossa ei ole aiemmin käynyt, niin aukeaa "kirjaudu kirjastoosi" -ikkuna. Mikäli ikkuna ei aukea, voi kirjautua sisään yläreunan linkistä "kirjaudu sisään", josta aukeaa samainen ikkuna. Kirjasto -pudotusvalikosta valitsemalla Krannit-kirjastot, sekä täyttämällä muut pyydetyt tiedot jälkeen pääsee lainaamaan e-aineistoa. Kirjan kuvaa napsauttamalla pääsee lainaamaan haluamaansa kirjaa. Sivun yläreunasta on mahdollista hakea haluamaansa kirjaa, jos kyseistä teosta ei näy heti etusivulla. Lainattaessa e-kirjaa kannattaa valita "Lue selaimessa".

Lomatunnelmaisen e-lukukampanjan takana ovat kirjastot ja kustantajat Bazar, Minerva sekä Schildts&Söderströms ja Ellibs. Lisää tietoa: www.kirjastot.fi/kokokansalukee

Mikäli e-kirjan lukeminen ei ole vielä tuttua tai on muuta kysyttävää, niin opastusta saa kirjastosta.

Janne

 



torstai 9. kesäkuuta 2016

Vähän lainattua 2 : äänikirjat

Joillain on loma jo alkanut, mutta monilla on vasta alkamassa myöhemmin kesällä. Äänikirjat kuuluvat usein lomailuun, mutta toisaalta äänikirjoja kuunnellaan paljon myös muulloin. Kirjastosta löytyy paljon äänikirjoja eri ikäisille. Jotkut äänikirjat ovat lainatumpia, mutta löytyy myös paljon niitä vähän lainattuja. Alle olen listannut muutamia kirjastomme vähän lainattuja äänikirjoja. Monet näistä äänikirjoista löytyvät kirjastosta myös painettuna teoksena.

Äänikirjoja kuunnellaan monin eri tavoin. Monet kuuntelevat äänikirjoja työ- tai lomamatkoilla autossa matkustettaessa, mutta myös monet kuuntelevat äänikirjoja kotona rentoutumiseen. Näiden lisäksi äänikirjoja kuunneellaan monista eri syistä ja äänikirjojen kuuntelu onkin vuosi vuodelta noussut suositummaksi.


01. Tommy Tabermann: Älä sano ehkä
02. Eino Leino: Hymyilevä Apollo
03. Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta
04. Veikko Sinisalo: Kesä jatkuu, kesä
05. Arto Paasilinna: Liikemies Liljeroosin ilmavaivat
06. Leena Lehtolainen: Tappava säde
07. Heli Laaksonen: Jänes pussis
08. Sinikka Nopola: Ei tehrä tästä ny numeroo
09. Ilkka Remes: Hiroshiman portti
10. Kalevalaa eteläpohojalaasittaan
11. Dan Brown: Da Vinci - koodi
12. Eino Leino: Yksi laulu on ylitse muiden
13. Arto Paasilinna: Hirtettyjen kettujen metsä
14. Kyösti Pietiläinen: Legioonalainen Peters - suomalaisen palkkasoturin muistelmat
15. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
16. Tero Järvinen: Isäntä itte
17. Taavi Soininvaara: Vihan enkeli
18. Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani
19. Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
20. Taavi Soninvaara: Ebola Helsinki
21. Henning Mankell: Kasvoton kuolema
22. Veikko Huovinen: Lampaansyöjät
23. Dan Brown: Meteoriitti
24. Gustav Hägglund: Leijona ja kyyhky
25. Kari Hotakainen: Huolimattomat
26. Lassi Nurmi: Requiem
27. Kalle Isokallio: Pelastaja Pelkosenniemeltä
28. Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia
29. Petri Tamminen: Enon opetukset
30. Henning Mankell: Riian verikoirat
31. Tommy Tabermann: Runot 1970-2006
32. Reijo Mäki: Uhkapelimerkki
33. Arto Paasilinna: Rietas rukousmylly
34. Harri Nykänen: Valhe
35. Kari Hotakainen: Finnhits

Aurinkoista kesää!

Janne


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Lukukoira Peppi jatkaa syksyllä

Lukukoira Peppi on päässyt pienten lukijoiden tapaan ansaitulle kesälomalle. Tämän lukuvuoden lukemiset on nyt luettu. Mutta toiminta oli sen verran suosittua ja myös mieluisaa Pepille (sekä Pepin emännälle Susannalle), että jatkamme samaan tapaan myös kesän jälkeen. Kirjaston sivuille ja Suupohja.fi tapahtumakalenteriin on päivitetty tulevan lukuvuoden päivät aina toukokuulle 2017 saakka.


Viime kaudella Peppi kävi kirjastolla seitsemän kertaa ja yhteensä lukijoita oli 20 henkilöä. Osa oli toki samoja lukijoita, kun tykästyivät niin Pepille lukemiseen. Ja hyvä niin! Kun yhdellä kirjastokäynnillä voi olla enintään neljä lukijaa, voidaan todeta, että kaikki kerrat olivat lähes "loppuun myytyjä".

Kiitos vielä kerran Pepille ja Susannalle ja rentouttavaa kesää!

Aki

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kirjastosta tekemistä kesäksi


Pian kirmaavat viimeisetkin koululaiset ja opiskelijat kesälaitumille. Kun arki ei enää olekaan niin aikataulujen säätelemää, voi yhtäkkiä iskeä tekemisen pula. Vanhemmille varmasti tuttu lausahdus ”mulla ei oo mitään tekemistä”, voi kuulua yhden jos toisen suusta. Kirjasto voi kuitenkin auttaa tässä ongelmassa. Perinteisesti ajatellaan, että kesälomalla käydään lainaamassa kirjoja sadepäivien varalle tai auringonottohetkiin. Hyviä vaihtoehtoja nämäkin, mutta kirjasto voi auttaa vielä enemmän.

Esimerkiksi näillä kirjoilla voi aloittaa luontotutkimukset.
Aurinkoisena päivänä on mukava hypätä vaikka pyörän selkään ja lähteä tutustumaan lintuihin tai kasveihin. Kirjastosta on hyvä hakea mukaan lintu- tai kasvikirja, joista voi helposti etsiä tietoa bongatuista luonnonihmeistä. Monia lapsia kiinnostavat kaikenlaiset ötökät, joita voi tutkailla ihan kotipihallakin. Hyönteiskirja kirjastosta vain mukaan ja muurahaisten, matojen ym. elämä alkaa avartua niin pienelle kuin isommallekin tutkijalle.


Kesäisin usein matkustellaan ja automatkat voivat tuntua pitkiltä. Kirjastosta löytyy mukavia visailukirjoja, joiden avulla voi automatkalla järjestää vaikka perheen kesken oman tietokilpailun. Samalla opitaan uusia asioita ja matka sujuu huomaamatta. Kuski voi joskus tarvita opastusta ja varsinkin, jos matkaa ulkomaille, löytyy kirjastosta karttoja ja oppaita, joiden avulla löytänee kiinnostavia vierailukohteita jo etukäteen. Ja jotta matka sujuisi rattoisammin, voi kirjastosta lainata musiikkia mukaan tai vaikka äänikirjan, kun ajaessa ei voi lukea.

Kirjastosta löytyy paljon erilaisia harrastuskirjoja, joiden avulla voi kesällä opetella itselleen ihan uuden mielenkiintoisen taidon. Yhteisiä illanviettoja rikastuttamaan voi lainata Ikivihreän soivan laulukirjan, joka soittaa melodiat kirjan lauluihin, niin yhteislaulutkin kajahtaa mukavammin.  Kesäisin on paljon juhlia ristiäisistä ja häistä hautajaisiin ja valmistujaisiin. Mukavia värssyjä kortteihin voi etsiskellä runokirjoista ja käytösoppaasta voi tarkistaa vaikka pukukoodin merkityksen, jos se on päässyt unohtumaan.

Aina ei toki jaksa lukea. Laaja valikoima DVD -levyjä tarjoaa ajanvietettä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Kirjastokortilla voi lainata myös vaikka frisbeegolf kiekot, ja lähteä kokeilemaan kuinka kiekot lentää.  Jos mieleistä lukemista ja tekemistä ei tunnu löytyvän, voi kirjaston henkilökunnalta aina pyytää vinkkejä.

Sinne vain kirjastoon etsimään teidän kesäänne sopivaa puuhaa!

Toivottelee äitiyslomaa viettävä Marja